Asiakkaan nimi: Ympäristöministeriö
Toteutuksen ajankohta: 2020, 2021 ja 2022
Miksi työ tehtiin?
Suomen päästöjen kehityksestä kerrotaan vuosittain ilmastovuosikertomuksessa. Sen avulla arvioidaan, onko päästöjä onnistuttu vähentämään päästökaupan ulkopuolella suunnitelmien mukaan: missä pitäisi kirittää ja mitkä toimenpiteet ovat purreet? Ympäristöministeriö laatii ilmastovuosikertomuksen vuosittain. Ministeriö halusi tehdä tuhdin raportin rinnalle tiivistelmän, joka kertoo napakasti ja kiinnostavasti, olemmeko matkalla kohti hiilineutraaliutta vuonna 2035, kuten hallitus on linjannut. Tiivistelmän toivottiin auttavan kansanedustajia hyödyntämään tietoa päätöksenteossa.
Mitä teimme?
Päätimme heti työn alussa ministeriön kanssa, että sekä tiivistelmän että siitä viestimisen pitää olla mahdollisimman keskustelevaa ja visuaalisesti kiinnostavaa.
Tunnistimme vuosikertomuksesta teemat, joista olisi tärkeä käydä julkista keskustelua. Laadimme niistä jokaisesta oman kappaleen. Siinä esitettiin päästöjen kehitys selkeänä infografiikkana ja summattiin tehdyt toimenpiteet. Julkaisun visuaalinen ilme rakennettiiin ministeriön uuden ilmeen pohjalta. Sitä höystettiin sarjakuvamaisilla kuvituksilla.
Keskustelimme jokaisesta teemasta kahden kiinnostavan ihmisen kanssa ja kirjoitimme heidän dialoginsa jutun muotoon. Dialogit toivat esiin sen, miltä näyttää todellisuus lukujen takana ja millaisia tekoja hiilineutraali tulevaisuus vaatii. Ääneen pääsivät muun muassa maataloustuottaja, kaupunginjohtaja, liikenneprofessori, öljylämmön uusiutuvaan energiaan vaihtanut omakotitalon omistaja ja ministeri.
Suunnitellut livekohtaamiset toteutettiin koronan vuoksi somessa. Ministeriön Twitter-tilillä julkaistiin keskustelua virittäviä avauksia ja kutsuttiin ihmisiä jakamaan ajatuksiaan sekä ideoitaan.
Ennen kuin eduskunnan ympäristövaliokunta käsitteli ilmastovuosikertomusta, kansanedustajat saivat postia: tiivistelmät Suomen päästötiedoista painettuna yksiin kansiin. Viimeistään silloin myös ne, jotka eivät huomanneet keskustelua sosiaalisessa mediassa, saivat päästötiedot käyttöönsä.
Autoimme ympäristöministeriötä ilmastovuosikertomuksen viestinnässä myös vuonna 2021 ja 2022. Toteutimme Ilmastovuosikertomuksen tiivistelmän, hakukoneystävällisen verkkosivun, visualisoinnit sekä kampanjamateriaalit Twitteriin, Instagramiin ja Linkediniin.
Miten meni?
Sosiaalisessa mediassa ilmastoasioista keskusteltiin paikoitellen hyvinkin vilkkaasti. Vuonna 2020 päästötiedot julkaistiin vaiheittain kesälomien jälkeen, jolloin aihe pysyi näkyvillä pitkän aikaa ja se liitettiin ajankohtaisiin keskusteluihin esimerkiksi budjettiriihestä. Keskusteluun mukaan kutsutut ihmiset kommentoivat postauksia aktiivisesti. Vuonna 2021 keskustelua viritettiin juhannuksen jälkeisellä viikolla. Yleisö saatiin mukaan hyvin, sillä aiheesta kertyi kampanjaviikolla yhteensä noin 400 twiittiä, jotka keräsivät yhteensä noin 1,5 miljoonaa näyttökertaa. Kulutuksen päästöt kiinnostivat erityisesti: siitä kertovaa twiittiä jaettiin yli 100 kertaa ja alle tuli kymmeniä kommentteja. Vuonna 2022 ympäristöministeriö järjesti ensimmäistä kertaa Helsingissä ilmastovuosikertomuksen julkistustilaisuuden. Sen siivittämänä sosiaalisen median keskustelu oli erityisen vilkasta, ja twiittien näyttökertoja kertyi julkistuksen tienoilla ennätykselliset 3,5 miljoonaa.
Työn tärkeimmältä kohderyhmältä eli kansanedustajilta tuli kiitosta tiivistelmistä. Vastaavia tiivistelmiä toivottiin lisää jatkossakin.