Harjoittelijat Emilia Hanhirova ja Irene Omwami kertovat, mikä heitä kiinnostaa kestävyydessä, millaista Kaskasissa on tehdä töitä ja mitä ajatuksia harjoittelu on herättänyt työelämästä.
Emilia opiskelee ympäristönmuutoksen ja globaalin kestävyyden maisteriohjelmassa, Irene puolestaan ympäristötieteiden koulutusohjelmassa.
Harjoittelunsa aikana he ovat päässeet näkemään, miltä työ kestävyysaiheiden parissa näyttää viestinnän, vuorovaikutuksen ja konsultoinnin arjessa.
Mikä kestävyys-opinnoissa kiinnostaa?
Emilia: “Kestävyys, erityisesti ekologinen kestävyys on kiinnostanut minua oikeastaan aina. Viime vuosina minua on kiinnostanut erityisesti se, miten talous voidaan sovittaa planeetan rajoihin.
Erityisen kiinnostavaa on se, miten ympäristökriisit vaikuttavat siihen, millaisia yhteiskunnallisia rakenteita ja talousjärjestelmiä voimme rakentaa. Olenkin pohtinut paljon sitä, miten ekologinen kestävyys, hyvinvointi ja talous voidaan sovittaa yhteen niin, että ne tukevat toisiaan.”
Irene: “Minua ympäristötieteissä kiinnostaa erityisesti poikkitieteellisyys. Olen aina tykännyt laajoista kokonaisuuksista, ja siitä, että samoja ilmiöitä tarkastellaan monesta näkökulmasta.
Tällä hetkellä minua kiinnostavat erityisesti johtaminen, teknologian vaikutus yhteiskuntaan ja ihmisoikeudet. Pohdin paljon sitä, millaisessa yhteiskunnassa haluamme elää ja miten teknologiaa voidaan hyödyntää niin, että ihmisoikeudet toteutuvat ja maapallo pysyy elinkelpoisena.”
Miksi haitte harjoitteluun Kaskasiin?
Emilia: “Kaskasissa näkyi heti tietynlainen kunnianhimo. Kun opiskelee alaa, jossa yhteiskunnallinen vaikuttavuus on niin keskeistä, voi välillä miettiä, päätyykö tekemään työtä, jolla ei oikeastaan ole mitään vaikutusta. Kaskasista tuli heti sellainen fiilis, että täällä tehdään asioita, joilla on merkitystä.
Minusta oli myös tosi kiva, että lempeys nostettiin esiin. Moni paikka puhuu arvoista, mutta täällä olen huomannut, että se näkyy ihan oikeasti arjessa.”
Irene: “En ollut koskaan aiemmin hakenut paikkaan, jossa rekrytointi oli niin anonymisoitu. Se tuntui tosi raikkaalta. Myös hakemuksen kysymykset olivat sellaisia, että tuli olo, että täällä oikeasti halutaan kuulla, mitä ihmiset ajattelevat.
Mikä harjoittelussa on yllättänyt?
Emilia: “Minua on ehkä eniten yllättänyt se, miten paljon vastuuta harjoittelijana saa. Ja myös se, miten erilaisia projektit ovat. Vaikka sitä vähän osasi odottaa, niin käytännössä ne ovat oikeasti ihan laidasta laitaan.”
Irene: “Olin heti harjoittelun alussa mukana Kaskasin omassa strategiaprosessissa ja pääsin suunnittelemaan työpajaa. Oli aika siistiä huomata, että vaikka olin juuri aloittanut ja olin täällä vain harjoittelijana, minun näkemyksiäni oikeasti haluttiin kuulla. Tulee sellainen olo, että tehdään yhdessä yhteistä asiaa, eikä kukaan jää yksin.”
Mitä olette oppineet?
Emilia: “Olen ollut vähän häkeltynyt siitä, miten tärkeää viestintä on oikeastaan kaikessa. Kyky sanoittaa oma ajatus niin, että toinen ymmärtää sen, on tärkeä taito lähes kaikessa työssä.
Harjoittelijana voi helposti ajatella, että enhän minä ole se, jonka mielipidettä tässä kysytään. Mutta täällä on tullut monta kertaa sellainen olo, että ihmiset oikeasti haluavat kuulla, mitä ajattelen.”
Irene: “Työssä pitää pystyä hyppäämään aika nopeasti mukaan uusiin aiheisiin ja toimintaympäristöihin. Siinä auttaa se, että osaa hahmottaa kokonaisuuksia ja tunnistaa, mistä oikeastaan on kyse. Esimerkiksi vaikuttajaviestinnän projekteissa pitää ymmärtää yhtä aikaa poliittista ilmapiiriä, sääntelyn suuntaa ja keskeisiä sidosryhmiä.
Mistä kestävyydessä pitäisi puhua enemmän?
Emilia: “Minusta Suomessa puhutaan kestävyyskysymyksistä usein irrallaan muista yhteiskunnallisista ongelmista. Oma näkemykseni on, että ne ovat monessa tapauksessa oikeastaan samaa ongelmaa.
Yritämme ratkaista monia kestävyysongelmia ilman, että puutumme niihin isompiin järjestelmätason kysymyksiin taustalla. Siksi pitäisi puhua enemmän siitä, millaista taloutta haluamme rakentaa ja miksi.”
Irene: “Tämänhetkisessä globaalissa sotakeskustelussa sodan ympäristövaikutukset jäävät mielestäni liian vähälle huomiolle. Sen lisäksi, että sotilaallinen toiminta kuluttaa valtavasti fossiilisia polttoaineita, sodalla voi olla hyvin pitkäaikaisia vaikutuksia ympäristöön. Maaperän saastuminen, vesistöjen pilaantuminen ja luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen voivat jatkua vielä pitkään konfliktien päättymisen jälkeen.”
Mitä sanoisitte opiskelijalle, jota kiinnostaa harjoittelu viestinnän, vastuullisuuden tai konsultoinnin parissa?
Emilia: “Älä ainakaan rakenna itsellesi mitään ylimääräistä kynnystä. Harjoittelijana voi helposti ajatella, ettei kukaan kuitenkaan halua kuulla minun ajatuksiani. Kannattaa hakea rohkeasti ja luottaa siihen, että oma näkökulma on arvokas.
Tässä työssä on myös saanut huomata, että konsultin ei tarvitse mahtua mihinkään tiettyyn muottiin. Voi tehdä tätä työtä omalla tavallaan.”
Irene: “Sellainen juuri alalle tullut ajattelu on tässä työssä tosi arvokasta, koska on tärkeää pysähtyä pohtimaan, mitkä vakiintuneet toimintatavat ovat sellaisia, joita kannattaa uudistaa.
Kannustaisin myös kehittämään omaa näkemyksellisyyttä. Minulle se tarkoittaa uteliaisuutta kaikkea tekemistä kohtaan sekä kykyä yhdistää erilaisia näkökulmia.”
Mitä suosittelette kesään?
Emilia: “Suosittelen Jason Hickelin Less is More -kirjaa. Se vaikutti aika paljon siihen, millaisiin kysymyksiin itse kiinnostuin ja lopulta myös siihen, miksi vaihdoin tähän maisteriohjelmaan. Kirja käsittelee taloutta, yhteiskuntaa ja ekokriisiä tavalla, joka jäi minulle todella mieleen.”
Irene: “Suosittelen Matthew B. Crawfordin kirjaa Why We Drive. Se herättää pohtimaan, mitä teknologian käyttö kertoo ihmisyydestä ja mitä voimme menettää, jos emme ajoissa keskustele siitä, miten haluamme teknologian muovaavan elämäämme ja yhteiskuntaa. Vastapainoksi suosittelen Carbon Briefin uutiskirjettä, jos ilmasto- ja energiapolitiikan uusimmat käänteet kiinnostavat kesälläkin.”
Kuva: Vilja Pursiainen