Kaskas on konsulttitoimisto, joka on jo yli vuosikymmenen ajan auttanut asiakkaitaan tekemään vaikuttavaa ja kannattavaa kestävyystyötä.
Uusi toimitusjohtaja ja strategia keskittyvät vahvistamaan yritysten, tutkimusmaailman ja kolmannen sektorin yhteistyötä ja vuoropuhelua. Kaskas palaa siis juurilleen.
Suomi pyrkii nostamaan tutkimus- ja kehitysmenojen osuuden neljään prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoteen 2030 mennessä. Monet aloitteista ratkovat tavalla tai toisella kestävyyskriisiä.
“Jotta tutkijoiden ja yritysten hyvät ideat pääsevät lentoon, tarvitaan kestävyyttä monipuolisesti tuntevaa apua. Keskitymme asiakkaidemme strategisen suunnan valitsemiseen ja kiteyttämiseen. Lisäksi rakennamme ja fasilitoimme yritykset ja tutkijat yhdistäviä kumppanuuksia”, sanoo Maria Ruuska, yksi Kaskasin perustajista.
“Tämä aika tarvitsee optimisteja”
Menestyvät organisaatiot ymmärtävät roolinsa kestävämmän tulevaisuuden rakentamisessa myös geopolitiikan aikakaudella, tekevät sen eteen vaikuttavia toimia ja kertovat niistä avoimesti ja innostavasti.
“Tämä aika tarvitsee optimisteja ja me uskomme, että tulevaisuudessa menestyvät organisaatiot, jotka toimivat planeetan rajoissa ja parhaan tiedon pohjalta”, sanoo uusi toimitusjohtaja Karoliina Kinnunen Mohr.
“Olemme huomanneet, että ongelma ei ole tiedon puute vaan sen jalostuminen toiminnaksi”, hän jatkaa.
Karoliina Kinnunen Mohr on aiemmin vastannut yrityksessä strategiapalveluista varatoimitusjohtajana ja on myös yksi yrityksen omistajista. Operatiivisena johtajana jatkaa Laura Tahkokallio.
Yritysten tukena vastuullisuustyössä
Kaskas vahvistaa myös yrityksille tarjottavia vastuullisuuspalveluja: strategisen suunnan löytämisestä raportointiin ja viestintään. Jatkossa niistä ja yhteiskuntavaikuttamisen palveluista vastaa Pasi Nokelainen.
Kaskas on yritysten tukena vastuullisuustyössä kaksoisolennaisuusanalyysistä ja raportoinnista aina vastuullisuusohjelmien rakentamiseen asti. Lisäksi se tekee vastuullisuusviestinnän luovaa suunnittelua ja toteutusta, tiedon visualisointia sekä vastuullisuuteen liittyviä valmennuksia ja sparrauksia.
Kaskasia seitsemän vuotta luotsannut Maria Ruuska keskittyy Kaskasin uusasiakashankintaan ja nykyisten asiakkaiden palvelemiseen. Yrityksen hallitusta johtaa Liisa Mayow, joka vastaa myös tutkimuksen vaikuttavuutta tukevista palveluista.
“Olemme perustajina tosi iloisia, että pitkään kanssamme yritystä rakentanut Karoliina halusi tarttua Kaskasin ruoriin. Pk-yrityksessä on tärkeää, että rooleja voidaan kierrättää. Se takaa, että emme jämähdä vaan arvomme asiakkaille kehittyy”, Liisa Mayow sanoo.
Kaskasin liikevaihto oli vuonna 2025 noin 1,8 miljoonaa ja sen asiakkaita ovat muun muassa Finlayson, Energiateollisuus, Helsingin kaupunki, Luonnonvarakeskus, Varma ja refurbed. Kaskas työllistää tällä hetkellä 19 henkilöä.


