Tiedeviestinnän taituri Massimiano Bucchi kokee velvollisuudekseen avata tiedemaailmaa ja abstrakteja tieteellisiä aiheita laajalle yleisölle. Hänen uusin teoksensa Kuinka voitetaan Nobelin palkinto toteuttaa Bucchin missiota tarkastelemalla palkinnon historiaa ja voittajia mielenkiintoisten tarinoiden kautta.
Miksi haluat kirjoittaa tiedettä popularisoivia teoksia?
“Olen sosiologi ja tutkin tiedeviestintää ymmärtääkseni nyky-yhteiskuntaa paremmin. Sen vuoksi koen velvollisuudekseni avata tieteen käsitettä myös laajemmalle yleisölle, kuin akateemisella tasolla pystyisin. Tiede on mielestäni vahvasti sidoksissa kulttuuriin ja yhteiskuntaan. Yhteiskuntaa on mahdotonta ymmärtää tarkastelematta tieteen ja teknologian välistä vuorovaikutusta. Jo pelkästään tiede on sanana todella abstrakti. Kun aletaan puhua tieteestä yhteiskunnassa, keskustelu menee entistä epäselvemmäksi. Siksi tieteestä pitäisi tehdä mahdollisimman saavutettavaa.
Kirjoitan tiedettä popularisoivia kirjoja tarjotakseni erilaisen lähestymistavan tieteeseen. Aikaisempi kirjani Newtonin kana tarkastelee tiedettä populaarikulttuurin kautta. Kuinka voitetaan Nobelin palkinto toimii samalla tavalla. Se on täynnä ihmeellisiä tarinoita ihmisistä Nobelin palkintojen takana. Yksilölliset tarinat ja ihmiset ovat paljon voimakkaampia keinoja kommunikoida tieteestä, kuin pelkkä kuvailu tieteellisestä sisällöstä.
Millä tavalla Nobelin palkinto on tiedeviestintää?
“Nobelin palkinto on tunnettu tiedemaailman saavutuksista viestivä palkinto, sillä se syntyi juuri oikeaan aikaan. Palkinto keksittiin suurin piirtein samaan aikaan, kuin ensimmäiset nykyaikaiset olympialaiset. Molempien tarkoituksena oli tarjota väylä rauhanomaiselle kilpailulle valtioiden välillä. 1900-luvun alussa tiedemaailma oli myös avautumassa ja muuttumassa järjestäytyneemmäksi kuin ennen. Nobelin palkinto antoi abstraktille tieteen käsitteelle sellaiset kasvot, jotka tiede tarvitsi. Esimerkiksi Nobel-voittajat kuten Einstein tai Marie Curie tulevat heti mieleen, kun ajatellaan sanaa tiede.
Nobel-palkinnon syntymisen aikaan koko maailma oli sekularisoitumassa. Tuolloin tieteilijät olivat täydellisiä pyhimysten korvikkeita. Mielestäni tieteen julkisuuskuvalle on osittain haasteellista, että tieteilijät nostetaan pyhimyksen asemaan. Saattaa olla haitallista nähdä tieteentekijät jollakin tavalla poikkeuksellisina yksilöinä. Se vääristää kuvaa tieteestä ja sen tekijöistä yhä monimutkaisemmaksi.
Nykyään tiedemaailma ja koko maailma on paljon isompi, kuin Nobel-palkinnon perustamisen aikaan. Tutkijat pystyvät saavuttamaan paljon laajemman näkyvyyden ja yleisön esimerkiksi sosiaalisen median avulla. Heidän ei välttämättä tarvitse olla riippuvaisia sellaisista rituaaleista, mitä Nobel edustaa.”
Nobel-palkinnolla on viisi eri kategoriaa – fysiikka, kemia, lääketiede, rauha ja kirjallisuus. Onko erilaisten tieteiden kuten luonnontieteiden ja humanististen tieteiden arvostuksen välillä epäsuhta?
“Jo pelkästään sana tiede tuo useimmalle mieleen luonnontieteet ennen muita tieteitä ja mielikuva tieteestä yhdistyy automaattisesti luonnontieteisiin. Ne saavat yleensä paljon enemmän rahoitusta ja huomiota, kuin muunlaiset tieteet. Myös niin on käynyt, että tutkijat ovat saaneet Nobelin luonnontieteiden kategorioista, vaikka heidän taustansa ja työnsä olisi esimerkiksi antropologiassa, kuten Margaret Meadilla. Daniel Kahneman sai talouden Nobelin, vaikka hänen työnsä liittyy yhteiskuntatieteisiin.
Nobel-palkinnon kategoriat ovat hyvin rinnastettavissa Alfred Nobelin omaan elämään ja kiinnostuksen kohteisiin. Aikanaan kyseisten palkintokategorioiden yhteenliittymä oli varsin erikoinen ja uniikki. Juuri se onkin oikeastaan elementti, joka tekee Nobelista niin erityislaatuisen.
Kirjasi on täynnä anekdootteja ja tarinoita Nobelisteista, palkinnonjakoon liittyvistä vaiheista ja henkilöistä niiden takana. Mikä tarinoista on suosikkisi?
“Kirjassa on myös osuus huumorista osana Nobelin palkintoa, koska se on oiva keino tasapainottaa kuvaa Nobel-palkinnosta. Yhdessä osuudessa kerrotaan tarinoita siitä, miten tietyt Nobelistit ovat vastaanottaneet uutisen palkinnon saamisesta. Suosikkitarinani on yhdysvaltalaisen kemistin Martin Chalfien tarina. Hän ei ollut huomannut palkintokomitean puhelinsoittoa, koska oli aikaeron vuoksi vielä unessa kotonaan New Yorkissa. Herättyään hän mietti itsekseen, että pitänee tarkistaa kukakohan idiootti palkinnon on tänä vuonna voittanut. Suureksi yllätyksekseen hän sai lukea Nobel-palkintojen kotisivulta voittaneensa itse palkinnon!”
Kuinka Nobelin palkinto siis lopulta voitetaan? Poimimme Bucchin teoksesta parhaat vinkit:
- Ole elossa. Ehto on varsin merkittävä, vaikka saattaa tuntua alkuun itsestäänselvältä. Palkintoa ei ole voinut saada postuumisti vuoden 1974 sääntömuutoksen jälkeen. Ennen muutosta sattui kahdesti niin, että palkinnon saajaksi päätetty henkilö oli ehtinyt menehtyä ennen virallista ilmoitusta.
- Korkea ikä on plussaa. Palkinnon saamiselle ei ole asetettu varsinaisia ikärajoja, mutta voittajien keski-ikä on 59 vuotta. Yleisimmin voittajat ovat olleet 60–64 vuotta saadessaan palkinnon.
- Syntymämaalla on väliä. Kolme kymmenestä luonnontieteellisten alojen Nobel-palkinnosta on myönnetty Yhdysvalloissa asuvalle ehdokkaalle. Joka toinen on mennyt joko Yhdysvaltoihin, Yhdistyneeseen kuningaskuntaan tai Saksaan.
- Hakeudu Nobel-voittajan opetukseen tai tutkimusryhmään. Tietyt, usein varsin maineikkaat, yliopistot tuottavat enemmän Nobel-voittajia kuin toiset. Eräässä tutkimuksessa 92 Yhdysvaltalaisesta Nobel-voittajasta 48 oli opiskellut tai työskennellyt Nobelilla palkitun henkilön johdolla.
- Kerää mainetta tiedemaailmassa. Nobel-voittajat ovat usein erittäin siteerattuja. Eugene Garfield on esittänyt, että seuraavat Nobel-voittajat voidaan ennustaa etsimällä heitä siteeratuimpien tutkijoiden 1–2 prosentin joukosta.