Monet tulevaisuuden suurimmista ilmastonmuutokseen ja kestävään kehitykseen liittyvistä haasteista ratkotaan kemian tekniikalla. Silti oppiaine ei ole nuorten hakukohteiden kärjessä. Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulu päätti kohottaa profiiliaan ja lisätä alan houkuttelevuutta opiskeluvalintaa pohtivien nuorten keskuudessa.
Asiakkaan nimi: Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulu
Toteutuksen ajankohta: 2021–2022
Miksi työ tehtiin?
Monet tulevaisuuden suurimmista ongelmista liittyen ruoan, veden ja luonnonvarojen kestävään käyttöön ratkotaan kemian tekniikan avulla. Alan opinnot tarjoavat monipuoliset työllistymismahdollisuudet suurimmille teollisuusaloille, julkiselle sektorille ja tutkimuslaitoksiin. Silti kemian tekniikka ei ole nuorten hakukohteiden kärjessä ja moni tulevaisuuden toivo ei harkitse sitä korkeakouluvalintaa tehdessään.
Mielikuvat kemian tekniikasta ovat vanhentuneita ja liittyvät vielä enemmän muoviin ja polttoaineisiin kuin kiertotalouteen ja kestävään kehitykseen. Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulu halusi muuttaa mielikuvaa ja lisätä lukiolaisten innostusta kemian tekniikan opintojen pariin.
Mitä teimme?
Päätimme toteuttaa hyvissä ajoin ennen kevään 2022 yhteishakua nuorille suunnatun viestintäkampanjan, joka lisää tietoa kemian tekniikan tarjoamista uramahdollisuuksista ja innostaa nuoria hakemaan koulutusohjelmaan, jossa voi päästä kehittämään vaikka biohajoavia muoveja tai yhä parempia lääkeaineita.
Suunnittelimme ja toteutimme luovan markkinointikampanjan Tiktokissa ja Instagramissa, jotka ovat suosituimpia kanavia nuorten keskuudessa. Konsultoimme kampanjaidean suunnittelussa lukioikäisiä nuoria kampanjan vaikuttavuuden varmistamiseksi. Lyhyen aikavälin tavoitteeksi (2022–2023) asetettiin, että kemian tekniikan korkeakoulun identiteetti kirkastuu prosessin ja lopputuloksen avulla ja kampanja tavoittaa kohderyhmänsä. Pitkän aikavälin (2023 alkaen) tavoitteeksi asetettiin kemian tekniikan kandiohjelman hakijamäärien ja koulun tunnettuuden kasvu.
Kampanjassa hyödynnettiin kemian tekniikalta valmistuneita alumneja, jotka esiteltiin kampanjassa lapsena, nuorena ja aikuisena. Alumnit ratkovat työssään globaaleja ongelmia, mutta heistä jokaisella on omannäköinen polkunsa kemian tekniikan pariin. Luovana ideana oli näyttää, että kemian tekniikkaa voi opiskella vaikka millä taustalla, mutta kaikkia yhdistää yksi asia: uteliaisuus ja halu kehittää ympäröivää maailmaa.
”Kampanjan onnistumiseksi oli tärkeää löytää kampanjakasvoiksi alumnit, joiden tarinat tarjoaisivat nuorille samastuttavia ja innostavia esimerkkejä siitä, millä taustalla kemian tekniikalle voi hakea ja mitä koulutus voi mahdollistaa. Tarinoiden henkilökohtaisuus, rentous ja lämmin huumori toimivat hyvin somessa.”
Communications Manager Virpi Raski, Aalto-yliopisto
Määrittelimme kemian tekniikan korkeakoululle ydinviestit, joiden päälle kampanja rakennettiin, ja autoimme pukemaan viestit napakaksi hissipuheeksi. Käsikirjoitimme ja kuvasimme alumneista neljä kampanjavideota ja päivitimme kemian tekniikan korkeakoulun verkkosivun hissipuheineen, alumneja esittelevine artikkeleineen ja karusellinostoineen. Toiseen mainosaaltoon tuotimme myös taktisia liikegrafiikkamainoksia, joissa hyödynnettiin laadittuja ydinviestejä. Käsikirjoitimme ja kuvasimme lisäksi kemian tekniikan kandidaattiohjelmaa markkinoivan videon, jossa korkeakoulun opiskelijat kertoivat, miksi he opiskelevat kemian tekniikkaa.
Aalto-yliopiston tutkimuksen myötä tiedämme, että neljännes opiskelijoista valitsee hakupaikkansa 3–6 kuukautta ennen hakua ja puolet vain 0–3 kk ennen hakuaikaa. Siksi kampanja toteutettiin kahdessa aallossa marraskuussa 2021 ja helmi-maaliskuussa 2022. Markkinointi toteutettiin maksettuna mainontana Instagramissa ja Tiktokissa sekä orgaanisesti Aalto-yliopiston omissa kanavissa. Mainonta kohdennettiin 15–25-vuotiaille muun muassa kemiasta, teknologiasta ja ilmastoasioista kiinnostuneille nuorille.
Miten meni?
Kampanja sai erinomaisesti näkyvyyttä ja keräsi positiivista palautetta niin koulun sisältä kuin ulkoisilta sidosryhmiltä. Kampanjakonsepti on herättänyt kiinnostusta myös muissa Aallon korkeakouluissa, ja kampanjaan osallistuvat alumnit ovat jakaneet kampanjamateriaaleja omissa somekanavissaan.
Nuoria tavoitettiin
1,4 miljoonaa.
Mainokset saivat näyttökertoja
8 miljoonaa.
Kahden kampanja-aallon aikana (Insta & Tiktok) kohderyhmästä tavoitettiin
70 %.
Hakijamäärä kasvoi
25 %.
”Kampanja saavutti erinomaisesti näkyvyyttä nuorten suosimissa kanavissa. Oli arvokasta, että nuoret otettiin mukaan kampanjan suunnitteluun.”
Communications Manager Virpi Raski, Aalto-yliopisto