Turun yliopisto nimesi kirjailija ja tiedetoimittaja Tiina Raevaaran uudeksi työelämäprofessorikseen. Hän haluaa rohkaista tulevia opiskelijoitaan nostamaan tutkimustaan julkiseen keskusteluun – ja toisaalta tunnistamaan, milloin se on parempi jättää tekemättä.
Mitä uusi pestisi Turun yliopiston työelämäprofessorina pitää sisällään?
“Professuurini on jaettu lääketieteellisen ja humanistisen tiedekunnan kesken. Tavoite on parantaa tutkijoiden, opiskelijoiden ja yliopistohenkilökunnan tiedeviestinnän taitoja.”
Mitä suunnitelmia ja tavoitteita sinulla on professuurin varalle?
“Haluan kannustaa tutkijoita yleistajuistamaan tutkimustaan ja tekemään tiedeviestintää itse. Yliopistoissa tuntuu olevan vaihtelevia kulttuureja sen suhteen, miten eri tieteenalojen yleistajuistamiseen suhtaudutaan ja kuinka erityisesti nuoria tutkijoita rohkaistaan kertomaan tutkimusaiheistaan. Joskus vanhemmat, kokeneet tutkijat saattavat suhtautua lyttäävästi nuoriin tutkijoihin ja siihen, kuka saa esiintyä asiantuntijana ja kommentoida asioita julkisuudessa. Haluaisin levittää suvaitsevaisempaa tieteestä viestimisen ja yleistajuistamisen ilmapiiriä.”
Millaisin taidoin haluat varustaa tulevat opiskelijasi työelämää varten?
“Rohkeuden lisäksi haluan antaa käytännön työkaluja tieteestä viestimisen tueksi esimerkiksi sosiaalisen mediaan tai pitkän tietokirjan kirjoittamiseen liittyen. Tavoitteeni on auttaa tutkijoita ja opiskelijoita näkemään, mikä omassa tieteenalassa ja tutkimusaiheessa on kiinnostavaa ja mitä siitä kannattaa nostaa esiin. Esimerkiksi humanistisista tieteenaloista puhutaan monesti vähätellen, vaikka niillä on paljon annettavaa monille ajankohtaisille keskusteluille. Sen lisäksi, että ymmärrämme vaikkapa ilmastonmuutoksen kaltaisen valtavan ilmiön luonnontieteellisesti, meidän pitäisi hahmottaa, miten se muuttaa ihmistä ja yhteiskuntaa.”
Miten itse innostuit tieteen yleistajuistamisesta?
“Olin lapsena pakkomielteinen lukija ja pidin sekä kauno- että tietokirjallisuudesta. Yritin lukea hienoja tietokirjoja, vaikka en tajunnut niistä mitään. Ajattelin, että tietokirjat kertovat jostain piilotetusta, jostain, jota ihminen ei arkielämässään huomaa. Myöhemmin lukeminen muuttui kirjoittamiseksi, mutta sama ajatus kannattelee uteliaisuuttani edelleen. Tiede paljastaa jotain piilotettua: joko se on jotain niin suurta tai niin pientä, että emme kykene sitä näkemään. Yleistajuisen tekstin tai vaikkapa median kautta tiede voi kuitenkin päätyä kenen tahansa silmien eteen.”
Viime vuosina olemme todistaneet, kuinka tutkittuun tietoon perustuvat faktat ja asiantuntijalausunnot kiistetään jopa politiikan kärkipaikoilta. Mitä on tehtävissä tieteen aseman vahvistamiseksi poliittisessa päätöksenteossa?
“Suhtaudun positiivisesti ihmiseen: uskon, että ihminen haluaa tietää. Haluan uskoa, että päättäjät ovat pääasiassa luonteeltaan uteliaita, että he lukevat sekä haluavat ottaa selvää ja kuulla asioista eri puolia. Kuitenkin populistinen politiikka, jossa kärjistetään, kiistetään ja pyritään miellyttämään suurta yleisöä, altistaa tietynlaiselle puhetavalle. Silloin voi tuntua mielekkäältä kiistää tiedon ja tieteen olemassaolo.
Tiedeviestijänä joutuu miettimään, miten suhtautua esimerkiksi rokote- tai ilmastonmuutosvastaiseen puheeseen. Pitäisikö huuhaatiedolle nauraa, tehdä siitä pilkkaa, lyödä se kokonaan leikiksi vai takoa faktoja pöytään kerta toisensa jälkeen? Täydellistä ratkaisua ei ole. Tärkeintä olisi ymmärtää, mistä nämä asenteet kumpuavat ja puuttua siihen.”
Millaisena näet yliopistotutkijoiden roolin yhteiskunnallisessa keskustelussa?
“Tieteenaloissa on paljon eroja siinä, mitä niissä tutkitaan, kuinka niiden sisältä pystytään kommentoimaan yhteiskunnan tapahtumia tai miten paljon media ottaa alan asiantuntijoihin yhteyttä. Entisenä molekyylibiologina tiedän, että kahden proteiinin vuorovaikutuksen tutkiminen ei juurikaan anna eväitä suoraan yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen, toisin kuin vaikka politiikan tutkimus. Tieteellä on monenlaisia tehtäviä ja sitä tarvitaan eri asioihin.
Julkisen keskustelun ei tarvitse olla pelkästään reaktiivista eli jo käynnissä olevaan keskusteluun osallistumista. Yhtä tärkeää tai joskus jopa tärkeämpää on se, että kykenee nostamaan julkiseen keskusteluun tärkeitä puheenaiheita, joista ei vielä puhuta.
Tutkijan on hyvä tunnistaa oman tieteenalan rooli, miten julkiseen keskusteluun voi osallistua ja toisaalta mitkä ovat ne keskustelut, joihin kannattaa osallistua. Kaikkien ei tarvitse olla suunapäänä julkisuudessa.”
Olet viime vuosina julkaissut monia romaaneja. Ehditkö kirjoittaa myös professorina?
“Se on tarkoitus! Työskentelen valtion taiteilija-apurahalla, ja osa-aikaisen työelämäprofessuurin idea on mahdollistaa omassa työssä jatkaminen opetuksen rinnalla. Ajattelen itsekkäästi, että professuurista on minulle hyötyä myös siksi, että pääsen perehtymään erilaisiin tutkimusaiheisiin pitkäksi aikaa. Ehkä saan samalla ideoita omaa kirjallisuuttani varten.”
Tiina Raevaaran Tajuaako kukaan – Opas tieteen yleistajuistajalle (Vastapaino) julkaistiin vuonna 2016.