Kaikki haluavat viestiä hyvin. Viestinnän ympärillä pyörii valtava määrä erilaisia myyttejä, uskomuksia ja arkikäsityksiin perustuvia neuvoja. Vuorovaikutus on monimutkainen ilmiö, eikä sitä pidä muokata yksinkertaisiksi peukalosäännöiksi kevein perustein. Tässä kirjoituksessa murramme yleisiä viestintämyyttejä.
Myytti 1: Hiljainen ei voi olla hyvä viestijä.
Monen mielestä hyvä viestijä on erinomainen, vangitseva puhuja. Hän on sosiaalinen jokapaikan pöhisijä, joka taitaa small talkin salat ja argumentoi stubbilaiseen kolmen pointin tyyliin. Työyhteisössä saatamme kuitenkin tehdä mieluiten yhteistyötä työporukan hiljaisen ja harkitsevan kanssa. Hän voi esimerkiksi olla hyvä kuuntelija ja antaa teräviä, keskustelua kokoavia kommentteja. Hyvä puhuja ei ehkä olekaan synonyymi hyvälle viestijälle.
Ei ole olemassa universaalia hyvän viestijän muottia. Hyvän viestinnän sijasta voidaankin puhua vuorovaikutusosaamisesta. Omat viestintätaidot, kuten kyky asettaa viestinnälle tavoitteita tai kyky ilmaista itseään tehokkaasti, ovat vain yksi osa vuorovaikutusosaamista. Näiden lisäksi iso osa vuorovaikutusosaamista on kyky ja halu ottaa muut ihmiset huomioon ja kuunnella aktiivisesti. Taitava viestijä on motivoitunut yhteisen ymmärryksen edistämiseen.
Supliikki esiintyjä voi olla myös hyvä viestijä, mutta näin ei aina ole. Älä siis anna sukkelakielisyyden huijata, monessa tilanteessa kuunteleminen on puhumista taitavampaa viestintää.
Myytti 2: Hyvällä viestijällä on tavoite, ja sen saavuttaakseen hän puhuu vaikka mustan valkoiseksi.
Tämä myytti on osittain totta. Viestintä voidaan nähdä strategisena toimintana, jossa asetetaan toivottu lopputulos ja pyritään siihen vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Tavoite voi olla niinkin yksinkertainen, kuin tiedon jakaminen tai samanmielisyyden osoittaminen.
Taitavalla viestijällä on kuitenkin omien tavoitteidensa ajamisen lisäksi herkkyyttä havainnoida ja kunnioittaa muiden tavoitteita.
Hyvä viestijä on eettinen viestijä. Yhteisen maaperän löytämisessä vaaditaan tilannetajua, kuuntelemisen taitoja ja kykyä ilmaista itseään mahdollisimman selkeästi, epämääräisyyttä vältellen. Hyvä viestijä pyrkii yhteisten merkitysten löytämiseen ja luomiseen. Omiin tavoitteisiin ei pyritä keinolla millä hyvänsä.
Hyvään viestintään ei kuulu harhaanjohtaminen ketunhäntä kainalossa. Omaa etua ajavalla tehokkuusajattelulla on helppo sabotoida tulevat mahdollisuudet vuoropuheluun. “Saan näkemykseni palaverissa läpi keinolla millä hyvänsä” voi olla tehokasta viestintää, mutta se ei ole hyvää viestintää.
Myytti 3: Työkaverini on keltainen, introvertti ja IHKI-tyyppiä, minä taas punainen ekstrovertti EJKL-viestijätyyppi. Emme koskaan tule ymmärtämään toisiamme.
Ihmisen viestintätyylille ei voi antaa väriä tai koodia. Tai voi, mutta tieteellinen perusta tälle analyysille on samaa tasoa horoskoopin kanssa. Myöskin suosittua introvertti–ekstrovertti-jakoa, tai uudempaa kategoriaa, ambiverttiä, on syytä kritisoida viestintätyylin määrittäjänä. Nämä käsitteet selittävät lähinnä aivojemme erilaista ärsykeherkkyyttä.
Itsearvioitavat persoonallisuustyyppitestit tarjoavat houkuttelevia ahaa-elämyksiä. On helpompi selittää konfliktia työkaverin kanssa viestintäkumppanin oletetulla “punaisuudella”, kuin vaikkapa huonosti nukutuilla yöunilla.
Jos työkaverin puuskahtelun tulkitaan johtuvan hänen henkilökohtaisista ominaisuuksistaan ja omat virheet selitetään tilannetekijöillä, syyllistytään meille ihmisille tyypilliseen attribuutiovirheeseen. Taitava viestijä osaa välttää stereotyyppejä ja ylitulkintaa, kun hän pyrkii ymmärtämään omaa ja muiden vuorovaikutusta.
Horoskoopitkin voi auttaa ihmisiä oivaltamaan jotakin oleellista omasta itsestään. Niitä ei silti käytetä apuna rekrytoinnissa, kuten esimerkiksi työnhakijoita eri väreihin määrittävää DISC-testiä on käytetty. Tarvitsemme arkikäsityksiin ja yleistyksiin perustuvien selitysmallien rinnalle viestinnän tutkimustietoa sekä vuorovaikutuksen asiantuntijoita, jotka ymmärtävät vuorovaikutuksen lainalaisuuksia stereotyyppien ulkopuolella.
Myytti 4: Hyvä viestijyys on synnynnäinen luonteenpiirre.
Kukaan ei synny hyväksi viestijäksi, koska persoonallisuus ei määritä vuorovaikutusosaamista. Vuorovaikutusosaamiseen liittyviä taitoja voi treenata, tietoja hankkia ja asennetta muuttaa. Osaamista kehittävät esimerkiksi muiden vuorovaikutuksen havainnoiminen, kokemusten pohdiskelu yksin ja yhdessä sekä palaute, kouluttautuminen ja harjoitteleminen. Hyväksi viestijäksi opitaan vuorovaikutuksessa muiden kanssa.
“On vapauttavaa tajuta, että vuorovaikutusosaaminen, kuten esiintyminen tai kuunteleminen ei ole persoonallisuudesta kiinni. Yhdenkään asiantuntijan ei siis tarvitse muuttaa itseään, vaan riittää, että opettelee perustiedot ja -taidot ja suhtautuu vuorovaikutustilanteisiin optimistisesti. Olen iloinen, että ihanne supersosiaalisesta superviestijästä murtuu pikkuhiljaa ja opimme arvostamaan erilaisia vuorovaikutustyylejä, jotka lisäävät ihmisten välistä ymmärrystä”, Kaskas Median vuorovaikutukseen erikoistunut viestintäasiantuntija Outi Huovinen sanoo.
Kuva: Unto Laitila, Helsingin kaupunginmuseo.