Miten mehiläinen tai norppa logossa ohjaa meitä katsomaan luontoa? Onko jotain niin monimutkaista kuin luontokato mahdollista esittää visuaalisesti kiteytetyssä muodossa?
Suomalaisten käsitykset luonnon monimuotoisuudesta ja sen köyhtymisestä eli luontokadosta kehittyvät, mitä enemmän niistä puhumme. Luontokadon kaltaisen syy- ja seuraussuhteiltaan monimutkaisen ilmiön hahmottaminen rakentuu pakostakin hiljalleen, esimerkiksi artikkeleiden, kuvien ja keskusteluiden kautta.
Kasvavan tiedon myötä myös suhteemme luontoon muuttuu. Tavat, joilla luonnon merkityksestä puhutaan, kehystävät meille erilaisia näkymiä aiheeseen. Koska aihe on käsittämättömän laaja ja lopulta vaikeasti määriteltävä, ovat nämä rajaavat ja ohjaavat kehystykset tarpeellisia ymmärryksen apuvälineitä. On kuitenkin otettava huomioon, mitä kehykset nostavat esiin – ja etenkin mitä ne jättävät piiloon.
Miten luontokato sitten näkyy esimerkiksi visuaalisessa viestinnässä? Merkitykset välittyvät monin tavoin erilaisten visuaalisten keinojen kautta. Yritysmarkkinoinnin puolella puhututtaa mielikuvien totuudenmukaisuus. Tiedon visualisointi taas paljastaa tilastografiikan ja karttojen avulla monella mittarilla hälyttävän tilanteen. Käyrät laskevat huolestuttavaa tahtia, ja kartassa on yksitoikkoisia länttejä.
Ne eivät kuitenkaan kerro, mitä tilanteesta pitäisi ajatella. Niiden merkitys jää tulkinnan varaan, jota ohjaavat tiedon lisäksi myös ihmisten kokemukset, arvot ja kulttuuri. Visuaalisen viestinnän tuotoksia, kuten kuvia ja logoja, voikin tutkia myös siitä näkökulmasta, millaisia merkityksiä ja kehyksiä ne sisältävät.
Kehykset paljastavat, minkä näemme tärkeänä
Suomen luonnonsuojeluliiton logossa oleva piirretty norppa on lähes kaikille suomalaisille tuttu. Alkuperäisen piirroksen teki Erik Bruun vuonna 1974 huolestuttuaan saimaannorppien kohtalosta.
Norppa kuvaakin hyvin aikansa luonnonsuojelun eetosta. Silloin ihmiset heräsivät siihen, että koskematonta luontoa uhkaa ihmisen toimet. Villi luonto nähtiin arvokkaana, ja sen esteettistä kauneutta ja karismaa ihailtiin – ja ihaillaan toki yhä.
SLL:n norppa herättää empatiaa. Juuri uusitussa logossa yhdistyy luonnontieteellisen havainnollinen kuvitustyyli turkin rengaskuvioineen suojelunhalua herättävään lapsenomaiseen hahmoon. Norpan käyttöä logossa on kiinnostava verrata mehiläiseen, esimerkiksi viereisessä Biodiful-hankkeen logossa.
Mehiläinen levisi nopeasti uudempana luontokadon symbolina käyttöön. Kenties ajan eetos on nyt sille otollinen: pölyttäjien hyöty ihmisille on helposti ymmärrettävissä ja osoitettavissa elintärkeäksi.
Pölyttäjien arvon pystyy jopa mittaamaan rahassa osana ruuantuotannon ekosysteemejä. Tällaisista faktoista on helppo saavuttaa laaja yhteisymmärrys, kun taas uhanalaisista lajeista kaikilla on oma suosikkinsa.
Herttaiseen norppaan verrattuna Biodiful-hankkeen mehiläislogon visuaalinen tyyli heijastelee tätä uudempaa näkemystä: siinä ei voi nähdä yksilöllisiä tunteita herättäviä piirteitä, vaan se on kulmikas ja pelkistetty – kuin ratas luonnon koneistossa. Molemmissa on näkyvillä ihmisen tapa katsoa niitä: ympäristönmuutos on vaikuttanut estetiikkaamme.
Miksi kehyksiä on hyvä pohtia ja haastaa?
Ihmisten vaikutus luontoon ja planeettaamme on valtava. Antroposeenin käsitettä – erillistä ihmisen muovaamaa aikakautta maapallon historiassa – on ehdotettu kuvaamaan sitä geologisessa mittakaavassa, vaikka erillisen aikakauden olemassaolosta vielä kiistellään. Joka tapauksessa valitessamme luontokatoa hillitseviä toimia meidän täytyy kiinnittää erityistä huomiota kulttuurisiin kehyksiin, joista edes luonnontiede tai suojelu eivät ole täysin vapaita.
Kehysten pohtiminen saattaa nimittäin paljastaa, että puhummekin itse asiassa keskenämme aivan eri asiasta kun viittaamme uhanalaiseen luontoon. Asetammeko etusijalle meitä koskettavat karismaattiset harvinaiset eläinlajit vai luonnon resurssien ja palvelujen varmistamisen – entä ovatko ne vastakkain ylipäätään? Erilaiset kehystykset johtavat erilaisiin toimiin ja mittareihin.
Millaisiin kehyksiin mahtuisivat sekä norpat että mehiläiset, mutta myös esimerkiksi raakut, varpuset ja sudet? Entä miten voisi kuvata ihmistä osana tätä sommitelmaa, ilman että ihminen olisi sen keskipisteenä?
Raameja täytyy hieman nikkaroida ja työkalupakkia laajentaa. Tämä on tehtävä niin, ettei pönkitetä luontokadon takana olevia ajatusmalleja. Tapamme elää osana luontoa rajallisella planeetalla on muututtava monin tavoin.
Millaisiin kehyksiin ihmiset ja muu luonto mahtuisivat yhdessä?
Tutut eläinhahmot ovat helposti lähestyttäviä symboleja luonnolle. Entä jos haluaisimme kuvittaa moninaisempia kehyksiä, jotka ottavat huomioon eri kulttuureja, elämäntapoja ja käsityksiä luonnosta? Erilaisia metaforia ja symboleita syntyy ja myös nousee uudelleen käyttöön. Suomen kielessä on kaunis sana elonkirjo, joka nostaa mieleen vahvan värikkäitä ja eläväisiä mielikuvia.
Luonnon kirjavuutta kuvastaa myös juuri järjestetyn YK:n luontokokouksen (COP16) logo. Logossa yhdistyy monia teemoja paikallisuudesta monenkeskiseen yhteistyöhön. Kuvallinen symboli esittää Kolumbiassa kasvavaa sitkeää inírida-kukkaa, ja siihen tuodut värit tarvittavien toimien palettia ja niiden välisiä synergioita. Vaikka kuvassa on aiempien logojen tapaan vain yksi eliölaji symbolina koko luonnolle, on siihen saatu mukaan runsautta.
”Millaisiin kehyksiin mahtuisivat sekä norpat että mehiläiset, mutta myös esimerkiksi raakut, varpuset ja sudet?”
Englanniksi luonnon merkitystä saatetaan kuvata termillä web of life – ’elämän verkko’ – joka kuvaa hyvin elämänmuotojen yhteenkytkeytyneisyyttä. Se korostaa mielenkiintoisesti suhteita olennaisena osana pelkkien erillisten olioiden sijaan. Toisaalta se välittää viestiä tämän verkoston tärkeydestä kaikelle elämälle.
Biodiversiteettiin liittyen akateemisessa kirjallisuudessa puhutaankin yhä enemmän relationaalisuudesta, joka korostaa paikallisten suhteiden vaikutusta luontoarvoihin ylhäältä määritettyjen arvotustapojen sijaan. Se laajentaa näkökulmia ja tuo mukaan esimerkiksi alkuperäiskansojen tietämyksen.
Viime vuosina onkin julkaistu paljon kirjoja, jotka kuvaavat esimerkiksi puiden ja sienien verkostomaista toimintaa ja yhteyksiä muuhun elävään luontoon, ihmisiin saakka. Miltä sellainen elämän verkko voisi näyttää? Onko se pitsimäisen hallittu ja yhtenäinen, vai kenties orgaanisen rönsyilevä ja täynnä risteäviä kerroksia?
Kokeellista uudelleenkehystämistä
Miten siis kehystää luontoa visuaalisessa viestinnässä uudistavalla tavalla? Tämä on pohdituttanut minua paljon viime aikoina, sillä visuaalisen viestinnän muotoilijana olen osaltani vahvistamassa erilaisia jo olemassa olevia kehyksiä niitä toisintaessani. Toisaalta minulla on mahdollisuus myös tutkia niiden rajoja ja venyväisyyttä.
Kun virittää antenninsa sopivalle herkkyyden taajuudelle, voi poimia heikkojakin signaaleja erilaisista uudistavista näkökulmista. Taiteen ja humanistisen ympäristötutkimuksen kentillä esitetään rohkeita arvailuja ja kuvitelmia tulevaisuuksista, joista osa voi jopa toteutuakin, vaikka monet jäävät unohduksiin. Sieltä voi hakea inspiraatiota myös visuaaliseen viestintään.
Visuaalisen viestinnän mahdollisuudet
Yhdellä logolla ei maailmaa muuteta. Logot perustuvat pitkälti visuaalisen tyylin tuttuuteen ja rajuun yksinkertaistamiseen. Se on viestinnällisenä formaattina hyvin rajallinen, eikä pysty yksin välittämään monimutkaisia uusia ajatuksia.
Visuaalisen viestinnän kenttä on kuitenkin avara, ja kattaa kaiken piktogrammeista uudentyyppisiin verkkojulkaisuihin. Minua kiehtovatkin erityisesti sellaiset formaatit, joiden parissa vietetään enemmän aikaa, ja jotka vetävät ihmistä puoleensa saaden tämän kenties avoimemmaksi uudelle.
Millainen olisi animaatio, joka kuvaisi vuosisatoja pienen joen pohjassa asuneen raakun elämää eläinyksilön itsensä näkökulmasta? Entä verkkosivusto, joka pyrkisi paljastamaan vasta vähän tutkitut yhteydet ihmiselämän ja muun luonnon välillä?
Tai vaikkapa osallistava installaatio, joka kokoaisi yhteen kuvittelemiamme vaihtoehtoisia tulevaisuuksia ja virittäisi meidät keskusteluun monilajisen yhteiselomme mahdollisuuksista? Visuaaliset keinot keskustelun herättämiseksi ovat ehdottomasti tutkimisen arvoisia.
Ulla Eronen
Kirjoittaja on visuaalisen viestinnän asiantuntija, jolle jäi aiheesta gradun kokoon kursineena käsiin entistä sotkuisempi mutta kiehtovampi vyyhti kirjavia, pörröisiä, kutittavia ja seitinohuita lankoja.