Suuri presidenttitentti: tässä ovat ehdokkaiden vaihtoehdot Eskolle

Maria Ruuska | 23.11.2017

Entä jos tutkijat olisivat meille yhtä tuttuja kuin poliitikot? Osaamme luetella päättäjiä, mutta osaavatko he nimetä tieteentekijöitä? Kysyimme vuoden 2018 presidenttiehdokkailta, kenet he nostaisivat vaihtoehdoksi Eskolle.

“Maailma ei rakennu ilman tietoa, ja siksi sitä pitää suorastaan tyrkyttää”, sanoo Esko Valtaoja tutkijoille hurraavan Vaihtoehto Eskolle -kampanjan haastattelussa. Uusi tieto muuttaa maailmaa vain silloin, kun sen pohjalta tehdään päätöksiä. Mitä mieltä Suomen päättäjät ovat tutkitun tiedon ja tutkijoiden merkityksestä päätöksenteossa?

Presidenttiehdokkaat ovat kaikki yhtä mieltä siitä, että tiede on tärkeää. Mutta miksi?

Tuula Haatainen (SDP): “Elämä ilman tiedettä olisi tylsempää, mutta myös monin verroin lyhyempää ja kurjempaa. Tiede, tutkimus ja niihin perustuvat sovellutukset ovat pohjana kaikelle hyvinvoinnille, josta saamme tänä päivänä nauttia. Niiden myötä olemme saaneet lääkkeitä aiemmin tappaviin tauteihin, lämpöä ja vettä koteihimme sekä puheluita, kuvaa ja ääntä toiselta puolelta maailmaa.”

Pekka Haavisto (Vihr.): “Tieteellinen tutkimus ja tieto on aina vienyt ihmiskuntaa eteenpäin. Ihminen on luonut koneita avukseen, sairauksia on voitettu ja elämänlaatua parannettu tieteellisen työn kautta. Tutkimus ja innovaatiot ovat taloutemme tärkeitä kulmakiviä.”

Laura Huhtasaari (PS): “Tiede on tärkeää muun muassa vakavien sairauksien hoidon laadun parantamisessa. Tieteestä on apua esimerkiksi lääkkeiden ja toimintarajoitteisten ihmisten apuvälineiden kehittämisessä.”

Merja Kyllönen (Vas.): “Tiede on erittäin tärkeää, kun ratkaistaan tämän päivän ja tulevaisuuden haasteita. Se herättelee erityisesti meitä poliitikkoja esimerkiksi maapallon tilaan ja toimiin, joita sen parantaminen vaatii.”

Nils Torvalds (RKP): “Maailmassa vallitsee “informaation ylivuoto”. On tarpeen hahmottaa, miten eri tietotasot liittyvät toisiinsa ja minkälaisia kokonaisuuksia niistä syntyy. Olemme jo pitkään puhuneet tieteestä tuotantovoimana. Olisi kummallista ja vaarallista, jos yhtäkkiä olisimmekin sitä mieltä, ettei tieteellä ole merkitystä.”

Mikä on kiireisin ongelma, jonka ratkaisuun presidenttiehdokkaat toivoisivat tieteestä apua?

Haatainen: “Ilmastonmuutos on kiireellisin ihmiskunnan ongelmista.”

Haavisto: “Ilmastonmuutos on ihmiskunnan kohtalonkysymys, jossa tieteellisistä läpimurroista on korvaamattoman paljon apua. Pelkkien päästövähennysten tie näyttää nyt liian hitaalta maapallon keskilämpötilan nousun pysäyttämiseksi. Uusiutuvan energian innovaatiot, sähköä varastoiva akkuteknologia ja mahdolliset uudet hiilinielut tulevat kaikki suureen tarpeeseen.”

Huhtasaari: “Sikiöiden kromosomipoikkeavuuksien tutkinta, pienten lasten hoidon edistäminen ja esimerkiksi sydänsairauksien ja syövän ennaltaehkäisy sekä muistisairauksien hoidon kehittäminen.”

Kyllönen: “Ilmastonmuutos ja hiilinieluihin liittyen merien puhdistaminen muoveista.”

Torvalds: “Olen Euroopan parlamentissa joutunut rautalangasta vääntämään, miten ilmastonmuutokseen pitäisi tarttua. Jostain syystä keskustelu on pysähtynyt metsään, vaikka todelliset ongelmat ovat muualla, esimerkiksi päästökaupassa.”

Aika siirtyä vihdoin tentin pääkysymykseen. Keitä vaihtoehtoja ehdokkaat keksivät Eskolle? Kuka tutkija on presidenttiehdokkaiden mielestä maininnan arvoinen?

Haatainen: “Turun yliopiston Eduskuntatutkimuksen keskuksen erikoistutkija Mari K. Niemi on onnistunut työllään saamaan sananvaltaa perin miesvaltaisessa politiikan tutkijoiden joukossa.”

Haavisto: “Tekoälytutkimus on tulevaisuuden alue. Professori Timo Honkela on tutkinut tekoälyä ja koneoppimista jo 30 vuotta. Urallaan hän on pyrkinyt monipuoliseen ymmärrykseen mielen, kielen ja yhteiskunnan ilmiöistä. Honkelan uusi kirja ”Rauhankone” on tekoälytutkijan testamentti, jossa hän avaa elämäntyönsä ihmisten tietoon ja eteenpäin kehitettäväksi.”

Huhtasaari: “Lääketieteen tohtori Leena Peltonen-Palotie (1952–2010) teki uraauurtavaa tutkimusta alallaan ja poistui keskuudestamme aivan liian varhain.”

Kyllönen: “Hiilen kiertoon perehtynyt ilmastotutkija Timo Vesala on suorapuheinen ja selkeä alansa ammattilainen.”

Torvalds: “Meidän tulisi ymmärtää jatkuvuuden ja hetkellisyyden ongelmia. Siksi suosittelisin Helsingin yliopiston historian professori Henrik Meinanderia.”

Istuva presidentti Sauli Niinistö ja presidenttiehdokas Matti Vanhanen (Kesk.) eivät aikataulusyistä vastanneet kyselyyn.

Vaihtoehto Eskolle on Kaskas Median toteuttama voittoa tavoittelematon kampanja, jossa nostetaan esiin Suomen kymmeniä tuhansia lahjakkaita tutkijoita. Kampanjan rahoittavat seitsemän suomalaista säätiötä, ja mukana ovat kaikki suomalaiset yliopistot.

Kokoamme keskustelua Vaihtoehto Eskolle -sivulla Facebookissa: www.facebook.com/vaihtoehtoeskolle/. Voit myös jakaa ajatuksesi Twitterissä tunnisteella #vaihtoehtoeskolle. Kampanjasivu löytyy osoitteesta www.vaihtoehtoeskolle.fi.

Selaa lisää