Sytytä liekki, vaali tulta ja anna soihtu eteenpäin!
Pari vuotta sitten ilmestynyt Get Together on inspiroiva kirja yhteisöjen rakentamisesta ja niiden johtamisesta sekä viestinnästä.
Rakastin kirjassa erityisesti kahta ajatusta:
1) Rakenna yhteisöjä ihmisten kanssa, älä heitä varten.
2) Hyvät johtajat kasvattavat lisää johtajia.
Kun nämä elää todeksi, soihtu siirtyy eteenpäin ja yhteisö kasvaa ja kehittyy!
Kyky rakentaa yhteisöjä eli osallisuutta on yhä keskeisempi työelämä- ja miksei jopa kansalaistaito. Kun kaikkea on tarjolla kauheasti, on yhä tärkeämpää, että yhteisöt alueellisista marttapiireistä, startup-yritysten kautta Facebookin vertaisryhmiin osaavat pitää ihmisten intoa osallistua yllä.
Miten sitten rakentaa yhteisöjä ihmisten kanssa?
Uudet yhteisöt harvoin pääsevät vauhtiin ilman pääpuuhahenkilöä tai -henkilöitä, joiden karisma ja visio innostaa muita mukaan. Get Together -kirjan oppien mukaan ensimmäisten tulenkantajien pitäisi pystyä nopeasti näkemään uusissa tulijoissa potentiaalia ja vastuuttamaan heidät kehittämään ja pyörittämään toimintaa.
Kirja kehottaa pitämään erityisesti silmällä niitä, jotka nostavat eri tilanteissa kätensä ylös. Nämä aktiiviset kysyjät ja mielipiteidensä kertojat ovat kuulemma tulevaisuuden johtajia!
Johtajuutta yhteisössä ottavat ihmiset tarvitsevat monenlaista tukea käytännön asioihin ja johtajuuteen koskeviin odotuksiin. “Johtajan matka” on hyvä olla mietittynä, vaikka kyse oli kyse sitten pidempiaikaisesta työstä tai vapaaehtoiskeikasta.
- Mitkä ovat uusien johtajien ensimmäiset askeleet heidän lupauduttuaan hommiin?
- Miten johtajia perehdytetään, ohjataan ja kiitetään/palkitaan?
- Mistä asioista he ovat vastuussa, kuka heitä auttaa ja miten?
Kirja pistää pohtimaan, mikä on ihmisille sopiva määrä jämäkkää suunnannäyttämistä ja toisaalta vapautta toteuttaa itseään? Omistajuuttahan tunnetusti syntyy silloin, kun ihmiset näkevät työssään käsiensä jäljen.
Tykkäsin siitä, miten Get Together rohkaisee yhteisöissä katsomaan läpi sormien esimerkiksi luovia brändi-ilme sovelluksia, jotka voivat saada jopa meemimäisiä piirteitä. Esimerkkinä käytetään sitä, miten Bernie Sandersin presidentinvaalikampanjan aikana vaalitilaisuuksissa alkoi näkyä varsin luovia kannatuspaitaratkaisuja. Itseironia viehättää aina.
Kirja erilaisine vinkki- ja kysymyslistoineen on hyvä muistutus siitä, että toimivat ja pidetyt yhteisöt työpaikoista harrastusryhmiin eivät rakennu itsestään, vaan syntyvät systemaattisen johtamisen ja ihmisille tilan antamisen herkästä tasapainosta. Moni aloitteleva johtaja toivoo, että joku on määritellyt “johtajan matkan”, mutta kuitenkin niin, että sen voi toteuttaa itse hyväksi katsomalla tavalla.
Katsoin samoihin aikoihin kirjan lukemisen kanssa Ylen erinomaisen tosi-TV-alkuperäissarjan Kapinalliset kolme Elokapina-ilmastoaktiivin elämästä ja yhteisön järjestäytymisestä mielenosoituksissa. Elokapinassa yhteisöä rakennettiin yhteisön kanssa, ei heitä varten. Dokumentissa johtamista lähestyttiin luovasti. Elokapinalaiset halusivat kaikin tavoin välttää hierarkioita. Soihtua pyrittiin kantamaan mahdollisimman paljon yhdessä – ei aina ihan ongelmitta mutta vahvasti keskustellen!