Uskomme, että vastuullisuus on organisaatioille nykyisin paitsi elinehto myös keino ennakoida tulevaa, vaikuttaa yhteiskuntaan ja luoda menestystä. Parasta vastuullisuusviestintää ovat teot.
Yhteiskunnat ovat ennennäkemättömän muutoksen edessä. Taloudellinen toiminta on saatava luonnon kantokyvyn rajoihin ilmastonmuutoksen asettamassa aikataulussa ja isojen sosiaalisten jännitteiden keskellä. Organisaatioiden on osoitettava, että ne vaikuttavat myönteisesti tähän muutokseen.
“Vastuullisuusviestintä on paljon muutakin kuin riskien hallintaa ja brändinrakennusta.”
Näin työskentelemme
Autamme yrityksiä ja muita yhteisöjä tunnistamaan omat taloudelliset, sosiaaliset ja ympäristölliset vaikutukset eli tekemään omat vastuullisuusohjelmansa ja -strategiansa. Meidän kauttamme syntyvät myös hiilijalanjälkilaskelmat.
Uskomme, että vastuullisuutta on kehitettävä järjestelmällisesti. Meiltä saat strategista sparrausta siitä, mihin organisaatiosi kannattaa keskittyä. Näkemys syntyy jatkuvasta yhteistyöstä tutkimusmaailman ja poliittisen päätöksenteon kanssa. Vastuullisuus onkin mainio työkalu ennakointiin, yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ja menestyksen luomiseen.
Vaikka parasta vastuullisuusviestintä ovatkin mielestämme teot, eivät ne yksin riitä, koska vastuullisuus harvoin näkyy paljaalla silmällä tuotteesta tai palvelusta päälle. Suunnittelemme ja toteutamme vastuullisuusviestintää yhdessä asiakkaidemme kanssa strategisista viesteistä yksittäisiin toimenpiteisiin.
Uskomme dialogiin. Avoimuus ja vuoropuhelu monenlaisten sidosryhmien kanssa kasvattaa organisaation vastuullisuuspääomaa.
Tuimme ulkoministeriötä strategiatyön viestinnässä ja vastasimme siitä, että suomalaiset asiantuntijat tutkijoista yrityksiin pääsivät vaikuttamaan strategian tavoitteisiin ja toimenpiteisiin.
Kosmetiikkayhtiö Lumene täytti 50 vuotta ja halusi nostaa juhlavuoden teemaksi vastuullisuuden. Yhtiö oli tehnyt jo pitkään vastuullisia tekoja, mutta oli nyt uuden edessä: se ei ollut aiemmin viestinyt vastuullisuudesta juurikaan ulospäin.
Haluatko kuulla lisää?
Pasi Nokelainen
pasi@kaskasmedia.fi
+358 50 339 5860
Osallisuus
Edistämme osallisuutta kaikissa töissämme ja haastamme asiakkaat luomaan moninaisempaa yhteiskuntaa.
Tutkimus
Teemme vastuullisuudesta työkalun ennakoida tulevaa, vaikuttaa yhteiskuntaan ja luoda menestystä.