Marraskuu haastaa pimeydellään ja ajatus sutii tyhjää? Aivoterveys on tärkeää ympäri vuoden, mutta vuoden pimeimpänä aikana ajattelumme ytimestä on pidettävä erityisen hyvää huolta. Lue asiantuntijamme Marika Ahosen tunnustukset ja vinkit aivojen auttamiseksi.
Vuoden pimein aika on täällä. Pimeää on sekä työt aloittaessa että lopettaessa. Jaksaminen on koetuksella, ja mieli anelee kirkasvalolampulta armoa. Aivot ovat kuitenkin minun, kuten kaikkien asiantuntijoiden, tärkein työkalu. Jotenkin ne pitäisi saada pidettyä vireessä marraskuun hämärissäkin.
Pidimme syyskuussa webinaarin aivoterveellisestä asiantuntijaviestinnästä. Keskustelimme silloin aivotutkija Mona Moisalan ja tutkija Panu Halmeen kanssa muun muassa siitä, miten asiantuntija voisi aikaansa jakaa, jotta se olisi aivoterveellistä ja vaikuttavaa.
Mona Moisala muistutti, että tärkeintä on ylipäätään miettiä omaa ajankäyttöään ja itselle toimivia aikatauluja ja tapoja. Kahdeksan tunnin tauoton tehokas työnteko ei ole mahdollista, eikä jatkuvat tietokoneen nakuttelu tai huiskiminen ympäriinsä ole lopulta järkevää millään mittarilla. Keskittymistä vaativalle työlle pitäisi varata oma aikansa, sälähommille toinen tuokio.
Jyväskylän yliopistossa työskentelevä tutkija Panu Halme vinkkasi, että hän käyttää työmatkat junassa vähemmän keskittymistä vaativiin kirjoitushommiin. Silloin vapaa-aika pysyy vapaana ja tutkimustyötä tehdään silloin, kun aivot ovat parhaimmillaan. Somepäivitykset puolestaan syntyvät usein esimerkiksi lounasruokalan jonossa.
Sekin on toisaalta syytä muistaa, että toimettomuudelle on oltava aikansa ja tyhjyyteen tuijottaminen tekee hyvää.
Multitaskaajan tunnustukset ja pari pelastajaa
Aina suutarin lapsilla ei ole kenkiä. Näin on välillä myös allekirjoittaneen osalta, myönnän. Puhun mikrotaukojen tärkeydestä valmennuksissa, keskittymistä vaativan työn ajoittamisesta virkeimpään aikaan päivässä ja seinään tuijottelun puolesta.
Mitä itse sitten teen aivojeni eteen – tai enemmänkin harmiksi? Multitaskaan, poukkoilen aiheesta toiseen, räplään kännykkää tauoilla ja tauoitta ja toteutan montaa muutakin tuhoisaksi tietämääni toimintatapaa.
Onneksi työnantajamme Kaskas on kuitenkin ollut edistyksellinen asiantuntija-aivojemme suojelussa. Meillä on jo vuosia ollut oma tuntikirjaus aivosiirtymälle eli sille ajalle, joka vaaditaan, kun hyppäämme asiasta toiseen kesken työpäivän. Siirtymiä on päivästä riippuen monia tai todella monia.
Lisäksi työajastaan saa käyttää viikoittain tunnin liikuntaan, joka todistetusti palauttaa ja tekee hyvää aivoille ja vireystilalle. Meillä on oma sporttikerhokin, jossa innokkaimmat juoksevat viikoittain. Kollegat Pasi ja Mikko jopa kehuivat ratkaisseensa kimurantin työkysymyksen oppikirjamaisesti lenkin jälkimainingeissa, kun aivot olivat saaneet happea. Näin lenkkeilyn väittelijälle tämä oli ikävä muistutus siitä, että se lenkki voisi oikeasti tehdä hyvää – vaikka kesken päivän, jos mahdollista.
Mahdottomasta mahdollista eli työaikaa ilman keskeytyksiä
Tänä syksynä olemme myös ottaneet käyttöön keskeytyksettömän työajan. Maanantai- ja perjantaiaamupäivisin kaikkien meidän kaskaiden kalentereista on varattu muutama tunti keskittymistä vaativalle työlle. Silloin kollegoiden ei ole lupa odottaa vastauksia Slack-viesteihin tai sähköposteihin. Kiireisissä asioissa voi soittaa. Viesteihin saa toki vastata, mutta pakkoa ei ole.
Kukin käyttää tuon hiljaisen työn varauksen tavallaan. Välillä se täyttyy sälästä ja joskus sinne eksyy muutama palaverikin varkain. Tästä huolimatta on äärimmäisen tärkeää, että työnantaja osoittaa aikaa ajattelulle. Se kun on meidänkin työmme ydin. Jos en sitä muuten muista, kalenteri muistuttaa. Itse hyödynnän kyseistä aikaa juuri nyt tämän blogin kirjoittamiseen.
Hiljaisen työn kalenterimerkintä hoksauttaa keskeytyksettömän työajan tarpeellisuudesta myös niinä päivänä, kun aikaa ei ole. On helpompi suunnitella omaa työtään ja vaikkapa kirjoitus- tai taustakartoitushommia niihin kohtiin, kun tietää, etteivät kollegat odota minulta vastauksia.
Olemme myös sopineet, ettei Slackia tarvitse ladata puhelimeensa, jos ei sitä itse halua. Yksi häiriötekijä vähemmän muutoinkin huomiota hamuavassa luurissa.
Mikrotaukoja ja yhteistä iloa
Vaikka tunnustaudunkin yllä monin tavoin keskeneräiseksi aivoterveyteni ylläpitäjänä, on niitä hetkiä yhä useammin, kun ajattelen aivojani ja annan niille tilaa.
Työmatkalla pyörä pysähtyy hetkeksi Töölönlahdelle, jos aikataulu vain suo, pienet venyttelyt ja hengähdystauot toimistolla tai kotikonttorilla ymmärrän jo ehdottoman hyödyllisiksi, en tuhlatuksi ajaksi. Puhumattakaan niistä naurun ja kohtaamisen hetkistä, joita kollegoiden kanssa koetaan työn lomassa.
Mona Moisala muistuttaa Tyhmä Työelämä -kirjassaan siitäkin, että ilo ja muut tunteet ovat tärkeitä työpaikalla myös aivoterveyden kannalta. Naurun ja ilon hyvää tekevän vaikutuksen tuntee muuallakin kuin aivoissa, mutta ei siitä haittaakaan ole, että yhteinen ilo on myös aivoterveysteko!
Haaveeni on oivaltaa vielä jonain päivänä se, että pienet päivänokoset kesken työpäivän ovat itse asiassa palvelus paitsi itselle myös työnantajalle. Vielä en ole siellä, mutta joku päivä lupaan torkahtaa ilman huonoa omatuntoa! Marraskuinen hämärän hyssy avittaa siinä taatusti.
Linkki edelliseen blogiin: https://kaskas.fi/aivoterveys-viestinta-kestava-tyoarki-kolme-nostoa-webinaaristamme/