Keväällä, kesällä tai alkusyksystä kuvattu kuva on käyttökelpoinen myös talvella, kun taas talvinen kuva herättää kesällä vain vilunväristyksiä. Tarpeisiisi suunnitellut brändikuvat maksavat itsensä monikäyttöisyydessään nopeasti takaisin.
Näkemyksiämme
Markkinointiviestintätoimistosta tuleva Vuoristo vahvistaa Kaskasin konseptointi- ja sisältöosaamista.
Osallistumisen muotoiluun liittyy usein ilmiselvinä pidettyjä hyviä käytäntöjä, jotka ovat aivan olennaisia onnistuneen kokemuksen luomisessa.
Vuonna 2013 perustettu Kaskas on tästä eteenpäin kestävään kehitykseen erikoistunut konsulttitoimisto.
Monet ovat jo ehtineet säikähtää EU:ssa valmisteltavaa vihreiden väitteiden sääntelyä, joka on varsin tiukka.
Viisas organisaatio tukee asiantuntijansa kehitystä, mutta ei pakota osaajiaan tiettyyn muottiin. Viisas valmentaja tekee samoin.
Mitä yhteistä on somefilttereillä ja Vietnamin sodan aikaisilla kuvilla napalmin polttamista lapsista?
Kaskasin vastuullisuuspalveluista vastaava johtaja Pasi Nokelainen julkaisi kirjan kiertotaloudesta.
